perjantai 14. kesäkuuta 2013

"Milloin te muutatte?"

Otsikon kysymys on varmasti kaikille rakentajille tuttu. Minusta tuntuu, että kysymys esitetään jokaisessa rakentamista koskevassa keskustelussa. Ja minä vastaan joka kerta samalla tavalla: jouluksi uuteen kotiin!

Kuva Pinterestistä, alunperin pinnattu täältä

"Jouluksi uuteen kotiin" -suunnitelmalla on heikot kohtansa, joista vähäisin ei suinkaan ole se, että viimeistelytyöt jäävät synkkään pimeään syystalveen. Voimat alkavat olla lopussa rakentajaperheellä koko vuoden tsemppauksesta ja pinnistelystä. En myöskään tiedä, onnistuuko suunnittelmamme aikataulullisesti. Juuri nyt elämme melko kriittisiä aikoja, sillä pian on lattianvalun aika. Lattianvalun ajankohta ja lattiabetonin kuivumisaika ovat varmaankin omakotirakentajalle keskeisimpiä aikatauluun vaikuttavia tekijöitä. Kun optimaalisissa oloissa 10 cm betonivalu kuivuu 10 viikossa, voi kuivumiseen vierähtää myös 20 viikkoa - eli noin viisi kuukautta. Näin kävi, kun edellisen kerran rakensimme, vuonna 2004. Se kesä taisi olla vuosikymmenen sateisin kesä.

Syksyllä 3-4 vk lisäaikaa sisustustöille on paljon. Siksipä olenkin suunnitellut, että valamme lattian ns. "pikabetonista", jonka oikea termi taitaa olla 'nopeasti kuivuva betoni' tai 'nopeammin päällystettävä betoni'. Tarjouspyyntökierros lattiabetonista on käynnissä, mutta ensimmäisten tarjousten perusteella 20 m3 lattiabetonia (C30/37, 8mm, S2) maksaa noin 3100 e ja nopeammin päällystettävä betoni noin 3800 e. Hintaero ei ole mielestäni merkittävä, joten suunnitelma vaikuttaa hyvältä, kunhan lattialiipparimme sen hyväksyy. Rakennusalan ihmisten mukaan tämä "pikabetoni" kuivuu noin 20% nopeammin kuin tavallinen, mutta betonimyyjän mukaan jopa 50% nopeammin - se olisi jo aivan huikeata!

Tässä tilanteessa raksalla ollaan tänään, joten ennen muuttoa on vielä pari pikku muuttujaa edessä...

Villoitus ja seinien levytys umpeen meneillään. Raakaponttikatto valmiina odottamassa alus- ja pintahuopaa.

Autokatos-varastossa jo valmista pintaa, sisällä villoitus käynnissä. Ristiinkoolaus odottamassa ulkovuoripaneelia.
Ai niin, viime viikolla manasin postauksessani kiireitä ja härdelliä ja totesin, ettei seuraava viikko voi olla vaikaempi... Olin väärässä. Eilen raksalla selkäni napsahti ja jalat menivät alta. Sehän tarkoitti ambulanssikyytiä OYS päivystykseen sekä iltaa ja yötä päivystyksen käytävällä. Nyt jo kuitenkin seison ja kävelen omilla jaloillani. TÄMÄN pahempaa viikkoa ei enää voi tulla, joten NYT lähdetään sitä valoa kohti!

6 kommenttia:

  1. Hurjalta kuulostaa tuo selän napsahtaminen :-/ Toivottavasti paranee pian.

    Meillä taloprojekti samassa lattiavaluvaiheessa ja meidän vastaus otsikon kysymykseen on, että muutamme lauantaina...kuukausi ja vuosikin on vielä epävarmaa :)

    Jään seuraamaan teidän projektia :)




    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anitta kommentistasi ja tervetuloa mukaan seuraamaan talon valmistumista! Selkä paranee ajallaan, lääkärin mukaan "yleensä 6 viikossa" - minä ajattelin kuutta päivää :-)

      Poista
  2. Meillä on myös muuton ajankohtavastauksena: että jouluksi kotiin, vuosi on vaan epäselvä! Kauhuissani seuraan miten ehtisimme siihen ajankohtaan kun meillä ei ole puoliksikaan noin pitkällä asiat teihin verrattuna! Teillä vaikuttaa olevan hommat hyvin hanskassa ja hanskat tallessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja tsemppiä teillekin urakkaan, jota seuraan mielenkiinnolla! Tän blogin kautta tulee varmaan sellanen kuva, että täällä asiat näyttää olevan hanskassa :-) Ja välillä ne onkin, välillä tuntuu että lähtee lapasesta ihan täysin. Sitte taas juostaan pää kolmantena jalkana ja saadaan punaisen langan päistä kiinni!

      Poista
  3. Ei tosiaan ole mikään hirmuinen hintaero tavallisella ja nopeasti kuivuvalla betonilla. Kyllä tuon erotuksen jo maksaa ihan siitä hyvästä, ettei tarvitse tressailla niin kovin valun kuivumista. Meillä tehtiin lattiavalu siinä vaiheessa, kun oli jo aluskate päällä, joten valut eivät päässeet pahasti kastumaan. Kyllähän siinä kuivumisessa silti meni 3,5kk ja olisi niitä vissiin voinut vielä tovin kuivatella vielä, jos olisi ehtinyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, olen kallistumassa tuohon "pikabetoniin", oli se kuivumisaika sitten 20% tai 50% nopeampi - kaikki on eteenpäin. Uusimman tarjouksen mukaan normi lattiabetoni (K30, S2, 8mm) tulis meille maksamaan noin 2600 e ja "pikabetoni" (K30, S3, 8 mm) noin 3200 e.

      Poista