tiistai 27. elokuuta 2013

neljän naisen kylpyhuone

Ehkä eniten pähkäilytunteja vaatinut kohta tulevassa kodissamme on kylpyhuoneemme. Jo muutaman vuoden kuluttua meitä heräilee aamuisin kouluun ja töihin neljä nuorta naista (joista yksi on tällainen harmaantuvahiuksinen wannabe-nuori!).

Aiempia kirjoituksiani kylpyhuoneesta löydät täältä. Olen mm. piirrellyt kuvaa tämän kylpyhuoneen ikkunaseinästä. Nyt on käsittelyvuorossa 2,3 m pitkä allastasoseinä.

Jo alkuun selvää oli, että kylpyhuoneesta erotetaan sekä wc että suihku omiksi kopeikseen, yleisten pukuhuoneiden tapaan. Näin muulle porukalle jää mahdollisuus käyttää peilejä ja lavuaareja. Ihastuin alla olevaan kylpyhuoneen kuvaan ja lähdin tavoittelemaan samaa tunnelmaa ja toimivuutta...



...tällä tavalla: 



Avohyllyjen sijaan tarvitsen laatikostot, joista toinen peittää jakotukkia ja putkihärdelliä. Kahden valkoisen 60 cm laatikoston väliin sijoitan huutiksesta ostamani vanhan Lundian, jonka aion hioa ja vaalentaa sopimaan yhteen ostamani Stringin Pocket valkoinen/saarni -hyllyn kanssa. Laatikostojen yllä ja alla on Ikean valkoinen laminaattityötaso, vanerireunuksella. Vesipisteiden väliin jää hyvinkin metrin verran tilaa meikkaamiselle.

Tason päälle tulee ihania Sicis Neoglass Organza Barrels -laattoja noin 2,3 metrin korkeuteen. Siitä ylöspäin laitan eleetöntä, mattavalkoista 10x10 -laattaa, samoin kuin laatikostojen allekin. Huonekorkeus on kauttaaltaan 2,6 m. Aiemmin suunnittelin tilaan peilikaappeja, mutta ne eivät pelaa yhteen Ikean valaisinten kanssa, joista en halua luopua :-) Siksi peilit tulevat olemaan ihan peruskamaa.

Valaistus mietityttää. Riittävätkö kaksi Ikean Ledsjö -valaisinta peilien reunoilla, vai tulisiko niitä olla kaksi per peili? Tarvitsenko lisää valoa tasolle? Koska String-hylly asennetaan seinälle peilien väliin, tulee hyllyn yläpuolella olevan valon yltää hyllyn "ylitse". Ajattelin hyllyn yläpuolelle Dixie Interiorsin Mini Retro -pöytävalaisinta, josta saisin oivan seinävalaisimen. Sen pyöreä muotokieli natsaisi hyvin Ikean valaisinten kanssa. Lisäksi tilassa on tehokkaat led-kattovalaisimet, joskin ne jäävät meikkaajalla selän taakse ja antavat näin ollen lähinnä yleisvaloa huoneeseen.

Voi miten vaikeaa onkaan hahmottaa kaikkia yksityiskohtia. Nyt olisi valaistussuunnittelijan konsultaatioapu tarpeen! (Ja lisäksi joka puolelle kylpyhuonetta paljon pistorasioita, joista saa lisää valoa irtovalaisinten muodossa, jos valon määrä menee aivan alakanttiin.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti