maanantai 26. elokuuta 2013

pari pulmaa

Jepjep. Lomat on vietetty, sekä kesä- että hääpäiväsellaiset, ja paluu arkeen tapahtuu rytinällä. Nyt vain täyttä höyryä eteenpäin rakennusprojektissa. Ja mikäs tässä, seiniä nousee vauhdilla ja huomenna tilkitään viimeisiä aukkoja umpeen - mm. liukuovi-ikkunoilla!

Pari pulmaa on vielä ratkaisematta. Toisinaan päätöksenteko on niin vaikeaa, kun... no, ei vain osaa tehdä päätöstä. Minulla päättämisen vaikeus kulminoituu parkettiin ja välioviin. Tuntuu siltä, että kaikki muu loksahtelee paikalleen suhteellisen vaivattomasti. Mutta ne ovet! Ja parketti!

Parkettiongelma: tammen sävyä, kuten ikkunanpuitteissa, vai vaaleampaa - esim. TW tammi classic nordic?


Välioviongelma: valkoista, eleetöntä laakapintaa vai upeaa, näyttävää viilupintaa? Säästää vai sijoittaa? Itse asiassa, väliovissa mieleni tekisi sijoittaa, mutta on niin vaikea arvioida kuinka saan kaiken puunsävyn mätsättyä toisiinsa. Tuleeko kaikesta tammen ja vanerin sävystä hillittyä harmoniaa vai kaaosta...


Näitä valintoja pyörittelen mielessäni vielä parin viikon ajan, sitten on päätöksiä jo tehtävä. Sekä viiluovilla että parketeilla on muutaman viikon tilausaika. Ehdin leikitellä ajatuksella, että saisin jostain lottovoiton ja kotiini Fenestran Witka Wood -väliovet. Huhhuh, on näillä hintaa! Mutta jotain tosi kivaakin näissä on - tai sitten musta vaan tuntuu siltä, kun tiedän ettei mulla ole varaa näihin :-)

10 kommenttia:

  1. Miten olisi perusvalkoinen laakaovi tammen sävyisellä karmilla? Tuli tuosta keskimmäisestä Witkasta mieleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollenkaan hullumpi idea! Vähän diy-asennetta kehiin ja a vot :)

      Poista
  2. Tsiisus, kyllä on ovilla hintaa!!

    VastaaPoista
  3. oi tuo musta ovi! anonyymiltä hieno idea :

    VastaaPoista
  4. Jätetäänpä ensimmäinen kommentti!=) Olen jo jonkin aikaa lueskellut teidän projektista, vaikka oma raksaaminen alkaa pikku hiljaa ollakin hyvällä mallilla eli talossa asutaan (onneksi) jo. Parkettimietintöjen avuksi tuon oman kokemukseni TW:n tammiparketista. Me valittiin tuo harjattu ja öljyvahattu, sävy on muistaakseni Adriatic (vaaleammaksi ja vähän harmahtavaksi käsitelty, puu kuitenkin näyttää selvästi puulta). Alkuun lattia tuntui tosi karhealta, mutta siihen tottui nopeasti ja nyt pienten lasten kanssa pienestä kitkasta on vain hyötyä=). Lattia on jalan alla oikean puun tuntuinen ja vähän rouheakin, mistä pidän, tuo mukavasti lämpöä meidän muuten aika moderniin ja yksinkertaiseen linjaan. Mietittiin ihan tuota tammen väristäkin, mutta se vaikutti kuitenkin aika hallitsevalta ja pelkäsin, että tammen kellertävyys alkaa häiritä. Roskat, hiukset, ym. häviävät myös aika mukavasti lattiaan, vaikka eihän meillä sellaisia ole.. Myöskään pienet kolhut eivät näy tuossa mattapinnassa kovin hyvin, mistä plussaa. Arvokashan tuo oli, mutta tyytyväisiä ollaan oltu! Jospa näistä mietinnöistä olisi apua lattiapähkäilyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei AnnaH ja kiva kun jätit kommentin! Mulla on mallipalat kaikista kiinnostavista parketeista, ja TW todellakin tuntuu eniten aidolta puulta - Paradorissa on lakkamaisempi pinta, vaikkei lakattu olekaan. Täytyy varmaan raahata mallipalat raksalle ja yrittää tsiigailla niitä ikkunoiden tammipuitteiden läheisyydessä. Kiitos vinkeistä ja tulehan kommentoimaan uudestaankin! Niin ja onnea teille uuteen kotiin, perässä tullaan :-)

      Poista
  5. Kannattaa myös kysyä joko ammattitaitoiselta ja seikkailunhaluiselta timpurilta tai puusepän verstaalta millä hinnalla tekisi esim. Fenestran Witka Food:n näköiset ovet. Todennäköisesti huomattavasti huokeampaan hintaan, kun ei ole brändi! Ja pääsisi itse vaikuttamaan ulkonäköön :) Raitaa vai ruutua ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jees, näin on. Aiemmin suunnittelinkin jo erään puusepän kanssa vanerisia väliovia, tosin suurella lasiaukolla, hintaa olisi kertynyt neljälle ovelle noin 2300 euroa. Siis ainakin puolet edullisemmin kuin Witkat! Kuitenkin asteen arvokkaammat kuin nuo CWP-ovet. Joten harkinta jatkuu :-)

      Poista
  6. Hei Teea!
    Olipa ihana käydä katsomassa teidän raksaa ja innostustanne! Loistavia ratkaisuja ja ota vain molemmille puolille peilejä ne ikean filmitähtilamput! ;-D

    Kiinnostuin näistä ovista ja komppaan muita diy-ratkaisujen ystäviä. Laakaovet tammenvärisillä/tammisilla karmeilla ja sitten liitumaalia pintaan! Voi pitää mustana tai kirjuutella viestejä... Ois sitten kaikki ovet mustia, antais mukavaa terävyyttä muuten vaaleisiin pintoihin.

    Terkuin, PIA;)

    VastaaPoista