lauantai 16. marraskuuta 2013

hintatietoja 5 - lvis-tekniikkaa

Tällä kertaa vilkaistaan, mitä lvis-tekniikka ja -teknikot on syöneet. Tottahan kodissa pitää lämpöä, vettä, ilmanvaihtoa ja sähköä olla! Talomme ei ole ihan viimeisen päälle valmis tekniikan osalta eivätkä kaikki kustannukset kasassa, mutta hyvää suuntaa antavaa tietoa jo on. (Jo aiemmin on tsekattu rakennuttamista, runkoa, ikkunoita ja ovia sekä sisustusta. Löydät kaikki viisi hintatieto-postaustani kätevästi tunnisteen takaa, ja tunnisteella budjetti kaikenlaista sekalaista rakentamisen kustannuksiin liittyvää.)


Haluamme toimivan kodin, jota osaamme käyttää. Sanoimme heti alkuun 'ei kiitos' kaikille ylimääräisille teknisille asumisen edistysaskelille, myös kustannussyistä. Pyrimme saamaan säästöä myös siinä, että pilkoimme LVI-urakan osiin ja teetimme työt tuntityönä (suositelluilla tai aiemmin hyviksi havaitsemillamme) ammattilaisilla.

Rakentamisen LVIS-kustannuksiin voidaan varmaankin laskea pakolliset liittymismaksut, joita meillä meni yhteensä  noin 7200 euroa: kaukolämpöliittymä ja noin 10 m liittymäjohtoa 3500 e, vesi- ja viemäriliittymä 2500 e ja sähköliittymä (3x25 amp) 1200 e.


Saimme LVI-suunnitelmilla kilpailutetusta kokonaisurakasta muutaman tarjouksen, väliltä 19 000 e - 25 000 e (ilman vesikalusteita). Ajattelimme, että työt hoituvat edullisemmin pilkkomalla. Niinpä palkkasimme ilmanvaihtoasentajan ja putkiasentajan verokortilla, tuntityönä. Ostimme pakettiauton ja kuskasimme heille tavaraa rautakaupasta (päivittäin, tietyissä vaiheissa). Osan vesi- ja viemäritöistä teki meillä maarakennusurakoitsija: kaikki talon ulkopuoliset salaoja-, sadevesi- ja viemäriputket.

LV-tekniikka 

Tähän mennessä vesi-, viemäri- ja lämmitystöihin ja tarvikkeisiin on mennyt rahaa noin 9300 euroa. Hinta pitää sisällään palkat, lämmönvaihtimen sekä muut materiaalit, mutta ei vesikalusteita eikä lattialämmitystä. Lattialämmöt meille asensi Nereus 3500 euron pakettihintaan. Kaikkiin lvi-kalusteisiin (hanat, altaat, kylpyamme, wc-pöntöt) olemme käyttäneet 3600 euroa. Tästä työvaiheesta on vielä hommia tekemättä ja ihan hatusta voisi arvioida työn määrää - ehkä parin tonnin verran asennustöitä? Tällöin koko LVI-urakka vesikalusteineen tulisi kustantamaan noin 18 500 euroa. Ja se osuus, jota voi verrata tarjouspyyntöihin, olisi noin 11 500 euroa.



I-tekniikka 

Ilmanvaihto hoituu meillä kahdella ilmanvaihtokoneella. Toinen kone pyörittää saunasiiven ilmanvaihtoa, toinen lopputalon ilmanvaihtoa. "Erikoisuutena" talossamme on kaksi äänieristettyä makuuhuonetta, joilla on molemmilla oma ilmanvaihtonsa äänenvaimentimineen. (Vai onko tämä enää erikoisuus, toivottavasti huomioidaan useimmissa rakennettavissa taloissa nykyään?) LVI-urakan tarjouspyyntövaiheessa suunnitelmana oli, että koko talossa kattoa lasketaan alas vähintään 20 cm ja ilmanvaihtokanavat kuljetetaan näin syntyneessä alaslaskun lämpimässä tilassa. Tällä tavalla olisi vältytty vaikeilta, hitailta ja kalliilta iv-kanavien eristystöiltä. Kirvesmiehemme kuitenkin laittoi hanttiin: alaslaskun rakentaminen 'roikottamalla' talon suurimpaan tilaan, "tupaan", jossa ei ole yhtään väliseinää kattoon asti, on vaikeaa, hidasta, aikaa vievää - ja kallista sekin. Yhdyin ilomielin kirvesmiehen näkemykseen: eristetään iv-putket ja luodaan 20 cm lisää asuintilaa ylöspäin! Näin tehtiin sekä tuvan että talon metsänpäädyn osalta (saunasiiven katto olisi joka tapauksessa laskettu alas, kauttaaltaan 2600 korkeuteen). Iv-työtunnit kasvoivat, mutta lopputulos on hyvä. Vielä puuttuu venttiilit ja säädöt, muuten homma on valmis iv-töiden osalta. Iv-töihin, -koneisiin ja -materiaaleihin on kulunut yhteensä noin 11 000 euroa. Tämä ei täysin ole verrattavissa saamiimme tarjouksiin, joissa suunnitelman mukaisten eristystöiden määrä olisi ollut vähäisempi. (Joku myös tuumasi, ettei iv-kanavien eristäminen useinkaan kuulu tarjottuihin urakkahintoihin ollenkaan?)




S-tekniikka

Sähkö hoidettiin sitten helpoimman kautta. Kilpailutuksen, haastattelun ja suositusten perusteella sähkösuunnittelijaksemme valikoitui PowerSähkö ja Jukka Nyman. Muutaman satasen suunnittelupalkkiolla saimme aikaan mitä mainioimman sähkösuunnitelman valaistuksineen! (Jota on toki muokattu x kertaa, myös ees-taas, rakennusprojektin edetessä. Yksi muokkaus on menossa parhaillaan, ulkovalaisimien osalta.) Pienellä kilpailutuksella valitsimme PowerSähkön myös koko urakan toteuttajaksi, noin 19 000 euron urakkahintaan. Tämä hinta pitää sisällään koko talon sähköistyksen, Impressivo -sarjan rasiat/kytkimet, suurimman osan talon valaisimista sekä sisällä että ulkona (led- ja halogeenivalaisimia) sekä kaikkien kiinteiden valaisinten asennuksen (urakan mukana tulevat ja omat). Kaikki on sujunut just niinku pitääkin, ilman yllätyksiä. Näinhän se käy, kun on oikealla asenteella varustetut tyypit matkassa! *vahvat suositteluni tälle yritykselle*

Tiedättekö muuten, mistä tunnistaa hyvän sähköasentajan? Yksinkertaisesti siitä, että hän tulee paikalle kun pyyntö työmaalta käy (ja vieläpä suht. vikkelästi). Jos sähkäri antaa odotuttaa itseään, homma seisoo. 




Voisiko tästä nyt laskea jonkinlaista kokonaissummaa omakotitalon tekniikalle? 44 500 euroa on aika lähellä meidän toteumaa. Vähensin liittymät sekä kaikki lvi-kalusteet, jotka olen eritellyt aiemmin kiinteän sisustuksen hintatietokatsauksessa. Sähköurakkaan kuuluvia valaisimia sen sijaan en osaa eritellä, kun en tiedä niiden tarkkaa osuutta urakassa, joten ovat mukana kokonaisuudessa.

Jälkiviisaana voin todeta, että lämpö-, vesi-, viemäri- ja ilmanvaihtotöistä olisimme selvinneet kokonaisurakan kanssa huomattavasti helpommin. Täytyy siis lohduttaa itseään sillä luulolla, että jotain säästöä tästä pilkkomisesta ja älyttömästä säätämisestä on tullut! :-)

2 kommenttia:

  1. Yhdyn kantaasi pilkkoa LVI-urakka palasiksi. Toki rakentaja ottaa tässä aina riskin, jos sattuukin, että jotain yllättävää tulee eteen, joutuu kaikesta maksamaan erikseen. Remontoijalle en ehkä suosittelisi tuntitöitä, tai tuolloin remontoijan tulisi olla hyvin kartalla hommista mitä eteen tulee/vastaavasti sopimuksen luonne tulee olla tarkkaan määritelty.

    Meillä on tehty alaslasku kaikkialle, jossa on pitänyt iv-putkia vetää. K+RT+OH on noin 50m2 ala, jossa ei ole yhtään väliseinää ja alaslaskun tekoon meni päivä. Lisähaasteena alaslaskussa oli huomioida samalla epäsuora valaistus. Tässä kohtaa itse siis suosin mielummin alaslaskua kuin iv-putkien eristämistä. Tosin tämäkin asia taitaa olla makukysymys :)

    Miltä muutoin näyttää budjettinne, pysyttekö kolmosessa? Jos pysytte niin UPEA juttu! Ja vaikka vähän menisi ylikin niin siltikin hieno homma! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Meilläkin on pilkkominen sujunut hyvin. Avainsana taitaa olla hyvät ja luotettavat työmiehet, sillä kyllähän sitä maailmalta kuulee monenlaista juttua, kun hommat ei mene putkeen... Tässähän tämä säätäminen menee muun säätämisen rinnalla!

      Budjettia täytynee tarkastelle täällä blogissa (ja itsekin!) jossain välissä tarkemmin. Kolmosen yli mennään ja jäädään alle kolmen ja puolen. Siinä välissä on paljon rahaa, joten postaan siitä jossain välissä lisää.

      Teilläkin näyttää jo tosi valmiilta sisällä, tsemppiä raksailuun vaikka synkkääkin synkempi kaamos yrittää painaa päälle!

      Poista