torstai 19. joulukuuta 2013

Woodnotes K-tuoli

Stockan varoitus hulluilta päiviltä hankkimani K-tuolin saapumisesta vasta ensi vuoden alussa ei onneksi pitänyt paikkaansa. Nyt minulla on olohuoneen nurkassa jo vuosia haaveilemani nojatuoli, juuri parahiksi joululahjaksi itselleni!

Elämässäni nojatuoleilla ei ole ollut merkittävää roolia, sillä ainoan uuden nojatuolin ostin ensimmäisen lapseni syntymän aikaan "imetystuoliksi". Sen jälkeen meillä on välillä ollut jokin kirppislöytö, välillä ei nojatuolia ollenkaan. (Taidamme kaiken kaikkiaan olla enemmän sohvalle yhdessä käpertyvää sakkia.)

Tuoli on Harri Koskisen Woodnotesille suunnittelema K-tuoli, se kapeampi versio pyörivänä ja keinuvana. Väri on muistaakseni stone-black. Nojatuolissa on neulepeittoprojektini odottelemassa viimeistelyä (kaikki kerrokset ovat nyt kasassa!).



Tarkkasilmäinen voi huomata, että olohuoneessa ei näy vielä mitään joulukoristeita :-) Astetta tarkkasilmäisempi, jopa hieman kriittisellä katseella varustettu lukija voi myös todeta, että olohuone on melko autio. Muuttolaatikoita on yhä purkamatta, joten joulukoristeiden löytymisestä saati koristeluinnostani en ole yhtään varma. Olohuone sen sijaan ei tule jäämään autioksi - en vain kelpuuta tänne vanhoja nuhjuisia kalusteita, jotka ovat jotenkin "sinne päin". Televisiotaso rakentuu ronskisti suunnitelmieni mukaan lautakasasta tai (mieheni mielestä todennäköisemmin) Ikean kaapeista, sopiva matto löytynee jonain kauniina päivänä jostain sopivasti alennuksessa ja sohvapöytäkin on mietinnässä. Niitä oikeita yksilöitä odotellessani toivoisin saavani kuitenkin pari olennaista, jopa kriittistä juttua paikalleen: verhot ikkunoihin, rahin nojatuolille ja aivan ehdottomasti jalkalampun nojatuolin kaveriksi. Tässä vaiheessa projektia rahat on jokseenkin vähissä - kuuleeko joulupukki kun täällä huutelen? Jos olet kuulolla, tässä valintani jalkalampuksi: BoConcept Cone Floor Lamp. Kiitos paljon! 

BoConcept Cone Floor Lamp, 529 e, kuva sivulta www.boconcept.com



4 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää tuo pelkistettykin ilme! Me muutettiin lauantaina "lainakotiin" ja meidän noin 45 neliön alkaerrassa on tällä hetkellä iso sohva, iso ruokapöytä, pari ylimääräistä tasoa, kuivausrumpu ja JOULUKUUSI. Lasten takia oli pakko hankkia ja siirtelin sitä eilen paikasta toiseen, yrittäen löytää paikan, jossa se olisi vähiten tiellä. Inhoan tavarapaljoutta, mutta nyt on vaan kestettävä väliaikaisesti tällaista. Meidänkin hullareiden K-tuoli ja rahi saapui vihdoinkin. Tosin, en pääse itse siitä nauttimaan niistä, sillä ne on laatikoissa anopin hoivissa. Sen verran kurkkasin sisälle, että varmistin oikean värin :)

    Hyvää joulua ja ennen kaikkea onnea uuteen ihanaan kotiin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja teille tsemppiä väliaikaiskotiin. Meidän perheellä (lue: vanhemmilla) alkoi olla pinna melko kireellä loppuajasta, kun ahtauduttiin joka ilta siihen 15 neliön olkkariin... Nyt uudessa kodissa huomaa, miten on helpompi olla ja elää kun on jokaiselle omaa tilaa ja omaa rauhaa! Minäkin tykkään tästä pelkistetystä ilmeestä, varmaan vielä pitkään ja juurikin sen väliaikaisasunnon kaaoksen jälkeen :-)

      Poista
  2. K-tuoli ja sen kangas on ihana. Rahi siihen tietenkin kuuluu ehdottomasti ja tuo tyylikäs lukulamppu. Toivotaan, että pukki muistaa teitä. Noita tuotteita on nimittäin Kokkolassakin saatavilla ;) Tunnelmallista Joulua koko perheelle! t. "Kikka ja pappa"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kikka! Nojatuolissa istuessa jalat löytää rahin tyynykasasta, Ikean lastenjakkaralta... Kyllä, rahi on oltava. Tämä tuoli tarvii sen myös siksi, että keinumekanismin takia jalat tarvitsevat kiintopisteen, jotta tuolin liike rauhoittuu (eikö ole hieno tekninen perustelu! :-)
      Sisustuksellisista syistä yritän säästää rahaa tuohon valaisimeen, olen siihen aivan ihastunut!

      Poista