lauantai 30. maaliskuuta 2013

blogiarvonta päättynyt

Blogiarvonta on nyt päättynyt, ja Huone1:n modernin saunasetin voitti Mervi! Onnea voittajalle, tuote lähetetään sinulle suoraan Huone1:n toimesta. (Täällä postaus arvonnasta.)

Alla pari kuvaa arvonnasta, josta tehtiin tyttären kanssa yksi lauantaiaamun ohjelmanumero. Arvonnan 44 osallistujaa saivat jokainen oman numerolapun, jotka laitettiin säilytyskoriin. Tyttäreni toimi onnettarena ja nosti korista numeron 39. Vastausjärjestyksen mukaan tämä osuu Mervin vastaukseen.

Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille! Yritän järjestää jotain vastaavaa myöhemminkin, kun jokin virstanpylväs saavutetaan ja yhteistyökumppanit ovat suopeita :-) 



torstai 28. maaliskuuta 2013

rakennuslupa evätty

Oi, hieman dramatiikkaa pääsiäiseen, otsikossa varsinkin! Jätimme rakennuslupahakemuksemme viime viikon perjantaina, ja tänään saimme tiedon, että ihan tällaisilla suunnitelmilla lupaa ei voida myöntää. Vessaan ei pääse pyörätuolilla. Vikana oli se, että ovi aukesi vessaan ja vessan edessä kapealla käytävällä tuoli ei mahtunut kääntymään.

Mutta eipä hätä ole tämän näköinen. Näppärä arkkitehtimme piirsi saman tien ratkaisun asiaan. Nyt vessan ovella on sellainen varaus, että se voidaan muuttaa 1200 leveäksi jos tilanne niin vaatii. Rakennetaan siis alkuun 900 mm leveä ovi + ikkuna(levike) tuohon aukkoon. Lisäksi vessaa käännetään 90 astetta ja käytävänpätkää oven edessä levennetään.

Uusi suunnitelma.
Tällä uudella kuvalla saanemme rakennusluvan ensi viikon torstaina ja sitä ennen emme lupaa tarvitsekaan. Päin vastoin - tämä antaa minulle viikon lisäaikaa miettiä ikkunavalintaa, joka alkaa käydä todella vaikeaksi...


MUOKKAUS 9.4.2013: katso, millä tavalla inva-wc -varaus lopulta järjestettiin ja mikä oli lopullinen talon pohjapiirustus postauksestani rakennuslupakuvat!

Mutta nyt yritän erilaisilla kikkakolmosilla (mm. Dexteriä katselemalla!) unohtaa ikkunavalinnat hetkeksi ja keskittyä pääsiäisenviettoon perheeni kanssa.
Hyvää pääsiäistä sinullekin! Ja muistathan osallistua kilpailuun jos et ole vielä osallistunut, kilpailuaikaa on jäljellä vielä huominen perjantai :-)



sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

ikkunat - vertailu

Meillä on meneillään viime hetken pohdinnat ja vertailut, ennen kuin talomme ikkunat, liukuovi-ikkunat ja ulko-ovet tilataan. Kyseessä on noin 25 000 e arvoinen pompsi, joten harkita kannattaakin. Ja sittenkin aion vielä nukkua yhden yön yli.

Kuva: www.skaala.fi
Pyysin tarjoukset seitsemältä eri toimittajalta: Domus, Fenestra, Ii - Ikkunat ja ovet, Pihla, Profin, Skaala ja Tiivi. Tarjouspyyntövaiheessa pohjana käytin ikkunalistausta sekä "karttaa" ikkunoista ja ovista.



 Tätä kuvaa MUOKATTU 26.3.: uusi taulukko, kun kuudes tarjoaja päätti lopulta osallistua kilpailuun!

Taulukossa yläpuolella on ensimmäisen tarjouspyyntökierroksen lopputulema. Tarjoajat olen nimennyt vain kirjaimin, sillä en halua heikentää kenenkään toimittajan luotettavuutta tai nostaa toisia, kun emme ole vielä ryhtyneet kaupantekoon yhdenkään toimittajan kanssa. Tekstistäni löydät kuitenkin viitteitä, mikä sarake tarkoittaa ketäkin, jos asia on sinulle ajankohtainen. Kahdelta Yhdeltä ikkunatoimittajalta en ole vielä tarjousta saanut muistutusviesteistä huolimatta, tarjoukset tulevat ehkä aikanaan, jos tulevat...

Ensimmäisen tarjouspyyntökierroksen jälkeen mm. ulkopuitteiden väri on muuttunut valkoisesta ja mustasta eloksoituun alumiiniin, samoin joidenkin ikkunoiden koko on tarkentunut 10 cm leveämmäksi tai kapeammaksi, korkeammaksi tai matalammaksi. Muuttuneiden mittojen ja värien myötä toiselle kierrokselle on päässyt kolme neljä toimittajaa.

Liukuovi-ikkunoiden osalta täytynee käydä testaamassa mekanismeja ja liukumisia vielä paikan päällä, mutta hinnan puolesta Skaala Profin on vahvoilla. Ulko-ovet tulen tilaamaan joko Skaalalta tai Domukselta, jolla on tarjolla Kaskipuun kauniita ja laadukkaita ovia. Ikkunoiden osalta tiukkaa kilpailua käyvät Profin, Skaala, Tiivi ja Domus. Vaikuttavia tekijöitä ovat ulkonäkö, tammen sävyyn petsatuissa ikkunoissa sävy (joita on tarjolla varmaan useita erilaisia eri toimittajien välillä!) ja tietenkin myös laatutekijät, kuten U-arvo. Hyvän U-arvon omaavissa ikkunoissa huolettaa huurtuminen, joten Skaalan FrostFree -ikkunat kiinnostavat.

Kuinka paljon ikkunan U-arvo vaikuttaa rakennuksen energiankulutukseen ja ostoenergiaan käytettävään rahamäärään?
Tein Energiajunior -ohjelmalla vertailun, jossa ikkunoiden U-arvot olisivat keskimääräisesti joko 0.9 tai 0.7. Muut arvot pidin samoina.


Kaukolämmön perusmaksu Oulussa on 43,20 e/MWh, tehomaksu 23,72 e/MWh = kaukolämmön kokonaishinta 66,92 e/MWh. Näin ollen parempien ikkunoiden tuoma säästö vuodessa on  90,28 e (19151-17802 = 1349 kWh > 1,349 MWh). Kuinka paljon enemmän kannattaa siis satsata parempiin ikkunoihin? Jollain satsauksella ehkä kymmenen vuoden kuluttua saataisiin säästöä paremmista ikkunoista... Tähän mieheni sanoo aina, ettei meidän huusholliin kannata hankkia yli 10 vuoden takaisinmaksuajalla mitään, kun rouva kyllästyy taloonsa noin 7 vuodessa ja alkaa suunnitella uuden rakentamista :-) (Ja jees, tiedän, tämä näkemys on ihan puhtaasti oman navan ympärillä pyörivä eikä maailman pelastamiseen tähtäävä.)

Tällaisissa ikkuna- yms. vertailuissa on tietenkin monta muuttujaa, ymmärrän sen. Jos ikkunat ovat parempilaatuiset, tuntuuko ikkunoiden läheisyydessä vähemmän vetoa, jonka ansiosta huoneilmaa voidaankin pitää yhden asteen matalammalla lämmöllä? Tämä toisi taas puolestaan lisää säästöä. Kaikkia muuttujia on kuitenkin todella vaikea arvioida.

Avattavien ikkunoiden detaljit
Tässä vielä yksi detalji, joka tullee vaikuttamaan ikkunavalinnassa. Haluan ikkunat, jotka ovat sisäpuitteiltaan tammen sävyyn petsattua. Ikkunani tulevat olemaan ulkopuolelta eloksoitua alumiinia. Minkä väriset ovat siis ikkunoiden karmit ja ulkoikkunan sisäpuite? Usein näen ikkunoita, joiden sisäpuitteet ovat puunsävyiset, mutta karmit ja ulkoikkunan sisäpuite valkoiset. Minun silmääni se on tyylimoka! Jos haluan valita avattavat ikkunat huolella, valitsen ikkunat, joissa myös karmit ja ulkoikkunan sisäpuite ovat tammen sävyiset. Tällaisia ikkunoita ei ole ihan jokaisella valmistajalla saatavilla. Onnekseni suurin osa meille tulevista ikkunoista on kiinteitä, joten näiden erikoisikkunoiden hintalisä ei ole merkittävä.

ps. Muistathan, että kilpailu on vielä käynnissä - osallistu! BLOGIARVONTA


perjantai 22. maaliskuuta 2013

Osallistu blogiarvontaan!

Arvonta on päättynyt, tiedot voittajasta löydät täältä
Kiitos kaikille osallistuneille!



Onhan tämä aivan huikeeta, että täällä blogissani on käyty jo 10 000 kertaa! 
Sen kunniaksi, kiitokseksi sinulle lukijani, päätin järjestää arvonnan. 
(Ja vähän senkin kunniaksi, että tänään jätettiin vihdoin rakennuslupahakemus!)
Jätä tervehdys kommenttikenttään, ja osallistut arvontaan!   
Palkinnoksi arvotaan kaikkien kommentin jättäneiden kesken Huone1:n löylysetti (kuvassa). 
Suurkiitokset Huone1:lle, joka lahjoitti tämän palkinnon!  

Blog lottery: This blog reached 10 000 visits, and I want to thank readers in form of a lottery. 
Please leave a comment and participate! 
Huone1 -company has gifted this product, thank you very much! 
Lottery is running between 22.3. and 29.3.2013. 

Lisätietoa tuotteesta: 
Löylykiulu ja kauha. Valmistusmateriaaleina ovat pulverimaalattu alumiini ja lakattu pyökki. 
Saunasetti on pakattuna pahvipakkaukseen. Kiulu on vetoisuudeltaan 5 litraa. 
Koko: Kiulu : L 230 mm P 170 mm S 200 mm, Kauha: P 286 mm L 66 mm S 38 mm. 
Tuotteen normaalihinta 63 €, tällä hetkellä Huone1 -verkkokaupassa myytävänä 49 € hintaan. 

Arvonnan säännöt: 
Jätä tervehdyksesi kommenttikenttään ja olet mukana arvonnassa. 
Jos et ole rekisteröitynyt käyttäjä tai blogini lukija, keksi itsellesi tunnistettava nimimerkki, jonka muistat myöhemminkin omaksesi.  
Arvonta on käynnissä ajalla 22.3. - 29.3.2013. 
Jokainen saa yhden arvontalipukkeen, joten ethän huijaa - jätä vain yksi kommentti! 
Ilmoitan voitosta täällä blogissa arvonnan päätyttyä, ja yritän keksiä jonkin keinon ottaa yhteyttä voittajaan :-) 
ps. Jos et ole aiemmin kommentoinut: kirjoita kommentti, ja valitse sitten tekstin alta "kommentti nimellä" laatikosta "nimetön". 
Näin et tarvitse mitään google tms. -profiilia :-) 

Onnea arvontaan! 


keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

rakennuslupakuvat

No jopas nyt on viikko, kun joka päivä tapahtuu ja tulee uutta postattavaa! Nyt on valmiina lopulliset rakennuslupakuvat, joilla laitetaan tällä viikolla lupa-anomus sisään. Oulun rakennusvalvonta on yksi maamme edelläkävijöistä monellakin saralla, ja lupa saattaakin olla taskussa jo ensi viikolla!

Talon pohja ja asemapiirros (by perhe Oja ja arkkitehti Pia Krogius):


Julkisivut (by perhe Oja ja arkkitehti Pia Krogius):
ps. Rakennuksemme poikkeaa vähän asemakaavasta kerrosalojen suhteen, joten kiersin tulevat naapurimme ja pyysin heidän allekirjoituksensa naapureiden kuuleminen -lomakkeeseen rakennuslupaa varten. Kylläpäs on hyvä mieli lähteä rakentamaan taloa - ja siinä sivussa omaa ja perheen elämää - Kivikkokankaalle, kun naapuriin tulee toinen toistaan rennompia ja mukavampia tyyppejä! Tämähän on juuri se kohta rakentamisessa johon et todellakaan voi vaikuttaa :-)

MUOKKAUS 9.4.2013: 
Inva-wc -varaus aiheutti päänvaivaa, josta kirjoitin täällä. Loppujen lopuksi haimme rakennusluvan ehdotuksellani, että inva-wc -varaus siirtyy pesuhuoneeseen. Näin pää-wc pienenee ja pukuhuone/vierashuone suurenee. Tässä alla lopullisista lopullisin talon pohjakuva:


maanantai 18. maaliskuuta 2013

keittiö 3d - uusinta

Postasin jo maaliskuun alussa kökköjä keittiön 3d-kuvia, kun en malttanut odottaa parempia. Nyt sain Keittiömaailmasta suunnittelija Anne Träskilältä upean kuvan meidän tulevasta keittiöstä - tältä se todella voisi näyttää! (Paitsi että liesituulettimesta ei tule tuollaista putkea vaan neliskanttinen rosterinen, kuten kuvassa täällä... Ja ehkä koko taso kaappeineen liesituuletinseinällä on rosteria... Ja musta lattiahan loppuu tuossa kohtaa, missä keittiö vaihtuu ruokailutilaksi, eli saarekkeen vieressä... Mutta silti!)


sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

kaunis talo maailmalla

Caterpillar house 
Location: Carmel, California, USA
Architects: Feldman Architecture
 

Linkitin edelliseen postaukseeni kuvan tästä Caterpillar Housesta. Todella upea talo!  Houzz.com -sivusto on muutenkin vierailemisen arvoinen arkkitehtuurin - ja kauniiden kuvien - ystäville. Kuvia ja lisätietoja talosta lyötyy myös ArchDailyn sivuilta. Nämä kuvat olen poiminut molemmilta sivustoilta.




lauantai 16. maaliskuuta 2013

arkkitehtoninen yksityiskohta

Pyrin luomaan tulevassa kodissamme kivoja yksityiskohtia rakenteisiin ja arkkitehtonisiin ratkaisuihin. Ratkaisujen tulee olla mahdollisia toteuttaa, järkeviä, käytännöllisiä ja edullisia. Viisihenkiselle perheellemme 180 lämmintä neliötä on jaettu melko sokkeloiseksi kokonaisuudeksi - ei puhettakaan loft-hengestä... Siispä kahdessa kohtaa taloon luodaan tilantuntua sillä, että seinän yläosa on lasia.

Toinen tällainen ratkaisu on olohuoneen viereen tulevien kahden makuuhuoneen muodostaman kuution yläosa. Kun eteisestä astuu tupaan (eli oleskelutiloihin), jatkuu kattopinta yhtenäisenä seinästä seinään. Katse tavoittaa myös yhteinäisen takaseinän tälle tilalle, kun lasiseinien läpi näkyvät kaikki seinät ja nurkat. Makuuhuoneiden ulkoseinät verhoillaan vanerilla, jolla luodaan illuusio "talosta talossa". Aluksi haaveilimme tämän kuution päälle parvea, mutta jouduimme laskemaan korkeamman ulkoseinän korkeutta juuri sen verran, että menetimme parven.

  


Ylempi kuvista on piirrokseni tulevasta olohuoneestamme sekä kahdesta makuuhuoneesta. Takaseinällä on liukuoviaukko talon perällä olevaan käytävään, jossa on musta kumimattolattia. Olohuoneessa ja makuuhuoneissa on yhteinäisyyden vuoksi lankkuparketti.
Alempi kuva on täältä. Siinä näkyy viiston pulpettikaton hahmo, joka jatkuu ikkunoiden läpi tilasta toiseen. Kaunista!

kevät

Rakennusprojektissa valmistaudutaan rakennusluvan hakuun ja 
lasten kanssa valmistaudun pääsiäisen tuloon. 
Ostosretki Tiimariin sai minut innostumaan kevään väreistä.
Talvi alkaa olla takanapäin, welcome kevään raikkaat värit ja tekstiilit!


Tämä riikinkukko sopisi hyvin kevätsohvalleni. 
Liidut puolestaan inspiroivat kauniilla pakkauksellaan ja saavat minut pähkäilemään, 
minne voisin uudessa kodissani sijoittaa liitutaulun :-)

 

Nauttikaa auringosta ja ulkoilusta, tarjolla on vuoden upeimpia ulkoilukelejä!

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

värivalinta: alumiini vs valkoinen

Talomme pääpiirustukset ovat kohta valmiina. Sitä ennen on kuitenkin vielä hiottava detaljeja. 
Minkä väriset ovat talomme ikkunanpuitteet ulkopuolelta? Olin aivan ajatellut mennä helpointa reittiä: valkoisella seinällä puitteet ovat valkoiset, tummalla ne ovat mustat. 
Mutta arkkitehtimme heittikin haasteen kehiin. 
Entäpä, jos kaikkien ikkunoiden, liukuovi-ikkunoiden ja terassiovien (2 kpl) ulkopuitteet olisivatkin eloksoitua alumiinia? Eli siis alumiinin väriset.  


Kuva vasemmalla täältä, kuva oikealla: www.pp-fasadi.fi

Ps. Alumiiniset ikkunanpuitteet istuis sekä valkoisella että mustalla ulkoseinällä tosi kivasti yhteen suunnittelemieni ulkovalaisimien kanssa (joista kirjoitin aiemmin täällä)!




sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

neulepeitto

Neulepeitto etenee, kun mitään muuta ei oikein tapahdu. Onneksi tänään on talviloman viimeinen päivä ja huomenna Oulu palaa normaaliin rytmiinsä. Ehkäpä meidänkin projekti nytkähtää askeleen eteenpäin...

(Tästä neulepeitosta postasin aiemmin tekemistä talvipäiviin -kirjoituksessa helmikuun alussa.)




keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

keittiö 3d

Sain vihdoin Ikean Kitchen Planner -ohjelman auki (käyttämällä vanhempaa explorerin versiota). Tältä meidän keittiö tullee näyttämään. Aika kömpelöitä kuvia ovat, kun kaikki valaisimet, allas, hana ja kodinkoneet puuttuvat, mutta kyllä nämä vähän suuntaa antavat. Suunnitteluohjelman mukaan hintaa kalusteille, jääkaapille ja pakastimelle tulisi noin 4900 e.  
(Aiemmin olen kirjoittanut keittiöhaaveistani mm. täällä.)


Oranssi seinä kuvastaa tiiliseinää. Tiiliseinää vasten tulee kokonaan teräksinen rivi laatikostoja ja taso. Tähän 3 metrin työskentelyalueeseen sijoitetaan uuni ja liesi (oikeaan reunaan) sekä allas ja hana (vasempaan reunaan). Kaapistot seisovat omilla jaloillaan, ei sokkelilevyä.

Korkea kaapistoseinä sisältää integroidut pakastimen, jääkaapin ja astianpesukoneen sekä syvennyksen mikroaaltouunille. Lisäksi tilaa jää kahdelle korkealle kuiva-ainekaapille, joissa on ritiläkorit tai ulosvedettävät laatikot.  Ovet ovat valkoiset, sokkelit mustat. 

Saarekkeesta kirjoitinkin aiemmin täällä. Työtaso, sivut ja alapuoli tulevat tammesta, ovet ovat valkoiset. Toisella puolen saareketta on 60 cm syviä laatikostoja, toisella puolella 37 cm syviä kaappeja. 

Ensi viikolla tilataan ikkunat ja liukuovi-ikkunat, siitä lähtee tämä keittiö rakentumaan!  

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

malja-allas

Edellisessä postauksessa suunnittelinkin jo talomme pesutiloja. 
Olen jotensakin vältellyt koko aihetta: pesuhuoneen, kylpyhuoneen ja vessojen suunnittelua. 
Mutta kun ei ole näkemystä (= vahvaa mielipidettä) niin ei ole! Osaan tietenkin sanoa, mikä näyttää mielestäni hyvälle ja mikä ei. Mutta mitä haluan omiin pesutiloihini? 
Isoa laattaa, pientä laattaa? Mattaa, kiiltävää? Tummaa, vaaleaa? 
Samoin kuin keittiön kohdalla, palastelen siis nämäkin tilat pieniin osiin enkä yritäkään hahmottaa kokonaisuuksia kerralla.

Päävessaamme haluan samaa tyyliä, jota on Oulun keskustan Ravintola Pannun naistenvessassa: 

Kuva: www.ravintolapannu.fi
simppeli puutaso, jonka päällä harjattua terästä oleva malja-allas. Tyylikästä! (Kultaisia peilinkehyksiä en tosin kotiini tule hankkimaan.) Mutta en vain löydä juuri sellaista rst-allasta kuin haluaisin. Sekä minä että mieheni olemme guuglanneet illat pitkät, mutta ainoat varteenotettavat löytyvät Yhdysvalloista. Mahtavatko edes lähettää Suomeen... 
Toinen vaihtoehto olisi tehdä allas itse esim. Ikean rst-kulhosta. 
Se kokeilu ei kalliiksi tulisi vaikkei sitten onnistuisikaan :-) 
Decolav simply brushed stainless steel topmount round bathroom sink, $ 187. Kuva täältä.

Brushed stainless steel vessel bathroom sink, $ 79. Kuva täältä.
Blanda Blank -tarjoilukulho, korkeus 16 cm, halkaisija 36 cm. Hinta 14,99 e. www.ikea.fi

Jollei rst malja-altaan kanssa onnista, tyydyn varmaankin posliinialtaaseen. 
Esim. tässä alla kaunis malli:

www.kylpyhuonemarket.fi: Malja-allas Trend 4019

pesutilat - ideoita

Rakennusprojekti on siinä vaiheessa, että kuumeisesti odottelemme arkkitehdiltä rakennuslupapiirroksia. Koska Pohjois-Suomen hiihtoloma käynnistyy parhaillaan, ei taida viikkoon tapahtua suunnittelijarintamalla mitään. Lomaviikon käytämme haaveiluun ja valintojen tekoon hankintojen suhteen. Ikkunoista olemme jo kivasti tarjouksia saaneetkin ja sähkösuunnitelma etenee omaa vauhtiaan valaisinvalintoineen. Olen viime päivinä uppoutunut kaikella vapaa-ajallani (lue: öisin) lvi-tarvikkeisiin: hanoihin, ammeisiin, suihkuihin ja ylipäätään pesutilojen suunnitteluun. Tässä alla ideakuvia ja kollaaseja siitä, miltä meillä voisi niiltä osin mahdollisesti näyttää.


RST malja-allas, Mora Inxx -hana, puutaso, Laufen -pönttö...
Mora Mmix -hanat, Sand -kylpyamme, Galileu Crema -laatat (Terracasa), puun lämpöä kattoon / takaseinään...


Tasoite/rapattua pintaa, rosteria, simppeliä...
Puutaso, malja-allas, suuri peili, ihanat valot...

rauhallinen väritys, selkeät linjat...
leveät vaakaikkunat seinästä seinään...