perjantai 3. tammikuuta 2014

kauniit verhot ikkunassa

Ei sentään kaikki verhot, mutta kriittisimmät verhot kuitenkin: suuressa ikkunassa naapurin suuntaan sekä 4,3 metriä leveässä liukuovi-ikkunassa tielle päin. Hieman yksityisyyttä, kiitos :-) Pilkoin verhojen hankinnan pienempiin osiin sekä taloudellisista syistä (verhojen hinnoista voit lukea täältä) että makustelusyistä: jos nämä eivät olisikaan olleet kivat, muualle olisi voinut hankkia hieman toisenlaisia. Mutta nämä ovat kyllä kauniit: erittäin simppelit, ajattomat ja tyylikkäät. Ja sopivat tänne kuin nenä päähän. Myös toimivuus on hyvä, verhot liukuvat kevyesti metallisten ketjujen avulla. Ja verhothan ovat siis oululaisen Marasolin meille toimittamat Luxaflexin rullakaihtimet:  kangas valkoinen Frio, teräsketju, avorulla, pyöreä alumiini alalista, valkoinen ketjupaino ja design-kannake. Tykkäätkö?




Hieman vielä keskeneräinen ja sekainen allrum, jossa ikkunalla korkeutta 3,5 m. Verho on
kiinnitetty 2,3 metrin korkeuteen, jossa se jatkaa julkisivussa muiden ikkunoiden muodostamaa linjaa.
Lisäys 4.1.2014:
Tällä tavalla verhoista kuultaa pimeän aikaan läpi, kun sisällä on täysi valaistus. 

19 kommenttia:

  1. Nuo on tosi hyvät! Taidanpa laittaa korvan taakse. Meillekkin tarvitaan olohuoneeseen, keittioon, eteiseen ja kodinhoitohuoneeseen verhot. Ja tietysti mahd. halvalla. :) Kiva, kun saa ideoita näin helposti. Ei aina tarvitse itse kaivaa joka kuoppaa ja kantoa, ennenkuin selviää mitkä voisivat olla hyvät.

    VastaaPoista
  2. Vielä tarkennuskysymus; ovatko verhot kaksikertaiset? Siis saako ikkunan kokonaan peitettyä verhoilla? Ymmärrätköhän mitä tarkoitan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Tämä malli ei ole kaksinkertainen, vaan ihan yksinkertainen kangas, joka ulkonäöltään muistuttaa sitä kaksinkertaista luxaflexin facette-mallia.

      Poista
  3. Todella kivan näköiset verhot :)
    Mukavaa viikonloppua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja samoin hyvää viikonloppua ja loppiaista sinulle!

      Poista
  4. Hei,
    Kivannäköiset verhot, kauniit ja yksinkertaiset.

    Onko tuo ylimmän kuvan tuoli HAYn? Oletko tykännyt käytössä? Olen miettinyt nyt noita saarekkeen tuoleiksi. Alun perin suunnittelin HAYn Hee- baarituoleja, mutta istumamukavuus on niissä olematon, ihan järkyttävät istua. Toisaalta mietityttää onko nuo About a Stoolit liian samanlaisia samassa tilassa olevien About a Chairien kanssa. Oisko sulla tähän ratkaisua? ;)

    Tosi kiva seurata saman kaupungin blogeja, meilläkin on uusi talo Oulussa :)

    Tanja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos kommentistasi! Ylimmäisen kuvan tuoli on HAYn baarijakkara. Olen tykännyt siitä käytössä ihan valtavasti! Tuoli ei huoju ei heilu, ja istumamukavuus on ihan huippu. Ja kyllähän se hyvältä näyttääkin :-) Yleensä olen ollut muovia vastaan, mutta tämä tuoli on saanut minut kääntämään pääni, ja itsekin mietin nyt ruokapöydän kaveriksi ainakin paria AAC -tuolia. Jos sinulla tulee monta AAC-tuolia ja sitten monta AAS-tuolia samaan tilaan, niin onkohan siinä liikaa valkoista kuppimaista mallia? Itselläni ruokapöydän tuolit on aina koostuneet (ja tulee aina koostumaan) erilaisista istuimista, joten ei tule ähkyä :-)

      Poista
  5. Verhot ovat kauniit! Niistä ilmeisesti näkyy hieman läpi myös ulkoa sisälle? Meidän täytyy hankkia olohuoneen isoihin ikkunoihin verhot, jotta elämämme ei näy koko naapurustoon, ja haluaisin jotkin sellaiset, joiden läpi tulee valoa ja myös näkyy ulos mutta joista ei juurikaan näy sisälle. En-nyt-muista-minkä-merkin sunscreen-verhot ilmeisesti täyttävät nämä kriteerit melko hyvin mutteivät myöskään ole ihan ilmaisia, varsinkin kun meillä on ikkunapintaa niin paljon ja ikkunat ylittävät verhojen standardimitat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Verhoista tosiaan kuultaa ulos hieman läpi. Etenkin kun sisällä on ihan kaikki valot päällä, voi nähdä esim. hahmon kulkevan sisällä. Kun sisällä on vähemmän valoja, läpinäkyvyys on heikompi. Voisin lisätä tähän postaukseni loppuun kuvan ulkoa, miltä näyttää pimeän aikaan!

      Poista
  6. Mukavaa vuoden alkua! Aivan ihanat verhot! :) Isoissa ikkunapinnoissa silti kevyen näköiset, kun on raitakuviota ja pientä läpikuultavuutta. Herkullinen tuo teidän saareke! Minullakin tarttui silmään HAYn baarijakkara.. Sopisi meillekin ;) Meillä ei vielä ole jakkaroita. Olin alkuun miettinyt ihan Ikean mustia Dalfred-jakkaroita (http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/60155602/), mutta niitä ei näytä enää olevan saatavilla missään. Olisikohan olleet vähän kiikkerätkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin teille kovasti onnea uuteen ihanaan kotiinne! Kieli pitkällä odottelen postauksia ja valokuvia, miltä siellä näyttää :-) (ja tiedän että paikkojen saaminen kuvauskuntoon ottaa kyllä aikansa). Dalfredit on kivan näköiset ja edukkaat, joten ei muuta kuin kokeilemaan - vaikka todellakin nuo Hayt on aivan tosi kivat istua - yhteen suuntaan!

      Poista
    2. Mäkin rakastan noita Hayn tuoleja ihan älyttömästi ja ne ovat mielettömän hyvät istua! Olin varma, että hankin sellaiset meidän saarekkeeseen, mutta kävikin niin että sain todella edullisesti ihanat Artekit, niin nuo jäävät nyt vielä odottamaan. En kyllä keksi, mihin muualle noita baarijakkaroita voisi sijoittaa kuin korkean tason ääreen :D - onko ideoita? ;)

      Poista
    3. Voisko esim. kodinhoitohuoneessa olla taso sopivalla korkeudella, että sen eteen tarvis... ;-)

      Poista
  7. Hyvin ideoitu! :D Kyllähän siellä tosiaan on taso ihan oikealla korkeudella, joskaan sen alla ei ole missään kohdassa jalkatilaa. Noh, muutama muukin hankinta täytyy ehkä tehdä ennen tuota kun-mä-vaan-haluun-tuolia ;)

    VastaaPoista
  8. Terve,
    meillä on myös samanlaiset verhot kuin teillä. Olemme käyttäneet niitä noin vuoden ja olemme pitäneet niistä todella paljon, mutta niiden toiminta hieman tökkii. Kankaat jäävät jotenkin jumiin/kiinni toisiinsa eikä ne avaudu/sulkeudu helpolla. Eli jos esim. haluaa muuttaa verhot siten, että valoa tulee sisään enemmän eli kankaat ns. eri kohdissa ne ei liiku sujuvasti vaan verhoja joutuu siirtämään edes takaisin muutaman kerran jotta kankaat menevät haluttuun asentoon. Onko teillä ollut samaa ongelmaa verhojen kanssa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Teillä on varmaankin Facette -verhot, joita minäkin ensin meille suunnittelin? Me vaihdoimme hinnan takia sitten ihan tavalliseen, yksinkertaiseen raidalliseen Frio -kankaaseen (suunnitelmistani mm. täällä: http://hemmahosoja.blogspot.fi/2013/10/verhotilauksen-jatko-osa.html). Nämä kuvien tavalliset rullakaihtimet toimivat erittäin hyvin, onpa harmillista jos teillä Facetet eivät liu'u kuten pitäisi.

      Poista
  9. Hei! Tosi hienot verhot! Kysyisin vielä että minkä prosenttiset verhot ovat, jos muistat vielä :) Eli päästävätkö ne valosta läpi esim 3% vai 5%? Ja onko läpinäkyvyys/läpinäkymättömyys ollut mielestäsi sopiva? Kiitos paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Verhot ovat kyllä kauniit ja toimivat käytössä :-) MIstään läpinäkyvyysprosentista ei ole ollut verhoprojektin aikana puhetta, minä en ole älynnyt kysyä eikä myyjä ole aiheesta kertonut. Nämähän ovat aika läpikuultavat, sekä valoisalla että pimeällä. Mielestäni sopivasti, sillä näiden verhojen takana ei kuitenkaan riisuta tms. Tuossa postauksen alimmassa kuvassa näkyykin tilanne pimeän aikaan.

      Poista