lauantai 22. maaliskuuta 2014

liesituuletin - vihdoinkin

Joulukuun alussa muutettiin tänne uuteen kotiin. Vihdoin meillä on liesituuletin sen näköinen kuin pitääkin, ja sitä myötä keittiö asteen lähempänä valmista ilmettään! Ei siihen kauaa mennytkään :-) Etenkin kun väliaikaisversio oli ruma kuin mikä (tsekkaa esim. täältä).





Jo rakennusprojektin suunnitteluvaiheessa, keittiöstä haaveillessani päätin, että liesituulettimesta tulee massiivinen, moderni ja rosterinen. Jotain tähän tyyliin:


Lopputulos on kuten suunnittelinkin. Kattomme on toki korkealla (noin 2,8 m liesituulettimen takaseinällä), joten rosterista peittolevyä tuli melkoisesti. Yläkaapittomuus kuitenkin keventää ilmettä niin, ettei keittiö edelleenkään vaikuta raskaalta. Koska meillä on huippuimuri, ostimme nettirautakaupasta ihan perus-perus-lieskarin noin 200 euron hintaan ja teetin siihen peltisepällä rosterisen peittolevyn. Hintaa koko lieskarille ei siis montaa satasta kertynyt. Halpisversiossa on tietenkin jo lamput palaneet, mutta onneksi syksyyn asti näkee kokkailla luonnonvalossa tai seinällä olevan Luceplanin avustuksella - tai ehkä joku saa aikaiseksi vaihtaa lamput (not me!).

5 kommenttia:

  1. Ihanan lämpöinen tunnelma! Tekee mieli kysyä, onko teillä induktioliesi ja jos on, niin minkä vahvuinen tuo terästaso on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! On meillä induktioliesi (hyvä onkin!) ja terästaso, joka on ihan perus Stalan taso. Reunan paksuus on 3 cm, mutta itsessäänhän teräs ei tietenkään niin vahvaa ole, vaan... muutaman millin?

      Poista
  2. Kiitos :) Meillä oli suunnitelmissa 2cm:n vahvuinen terästaso, vaan nyt törmättiin tietoon, ettei se oikein onnistu induktiolieden kanssa. Se kun vaatii alleen tuuletustilaa.

    VastaaPoista
  3. Moi! Tämä kuva oli inspiraatiokuvana omaa keittiötäni kun toteutin :)

    VastaaPoista