lauantai 3. toukokuuta 2014

vinkit maailman parhaan keittiön suunnitteluun

Makuasioistako ei voi kiistellä? Ja pöh! Niistähän juuri voi kiistellä ja olla montaa mieltä - faktoista sen sijaan on turha kiistellä. No, tässä postauksessa on vähemmän faktaa ja enemmän makuasioita :-) Eli noin puolen vuoden käyttökokemuksella voin sanoa, että meillä on maailman paras keittiö! Kaikki toimii kuin rasvattu. Kokosin siis muutaman vinkin, jonka voisin antaa omaa keittiötään suunnitteleville. Nämä ovat minun ainekseni onnistuneeseen lopputulokseen.

SAAREKE 
Jos mahdollista, suunnittele keittiöösi saareke. Ei niemekettä, joka työntyy seinästä, vaan aito saareke, jonka ympäri voi kävellä. Ja jos vielä mahdollista, asenna saareke rullille: näin sitä voi siirrellä tilan tarpeen mukaan. Meillä saareke on itse koottu (lisää tietoa täällä) ja kooltaan 1x2 m. Saarekkeen toisessa päässä on kaapistoseinä, joten jääkaapista on helppo nostella tavaroita saarekkeelle ja aloittaa ruuanlaitto saman tien. Myös kauppakassit tyhjenevät saarekkeen päältä ripeästi kaappeihin. Omasta mielestäni vesipiste ei ole saarekkeessa ollenkaan välttämätön, mutta sähköt siinä on oltava - meillä ne on toteutettu Savon Twist Around -ratkaisulla.

Saareke jääkappien edestä kuvattuna. Keittiö on vielä sekä pääsiäis- että vapputunnelmissa :-)
Kaksi jääkaappi-pakastinta sijaitsevat saarekkeen päädyssä, saareke antaa näppärästi laskutilaa. 


Vaikka kuinka yrittäisin pitää saarekkeen vapaana tavaroista, se ei oikein tahdo onnistua.
Keskeisellä sijainnilla oleva taso kerää puoleensa ihan kaikkea talon roinaa. 

ERGONOMISET TYÖSKENTELYKORKEUDET 
Mielestäni astianpesukoneen, mikron ja roska-astioiden tulee sijaita miellyttävällä työskentelykorkeudella. Näitä käytetään päivittäin jopa useita kertoja, toisin kuin esim. uunia, jota meillä ei käytetä läheskään päivittäin. Uuni saa siis ihan suosiolla olla matalalla, mutta muut nostimme korkeammalle. Erityisesti roska-astioiden sijainti heti rosterisen työtason alla ilahduttaa - tasolla voin sählätä mitä hyvänsä sotkua, jotka pyyhkäisen näppärästi suoraan roskikseen.

ULOSVEDETTÄVÄT LAATIKOSTOT 
Suuret vetolaatikot ovat varmasti jo keittiöiden arkipäivää hyllykaappien sijaan. Näin meilläkin, laatikot ovat vallanneet sekä saarekkeen toisen puolen että rosterikaapistot. Korkeiden kaappien osalta meillä valinta päätyi apteekkarinkaapin sijaan kahteen korkeaan, 40 cm leveään kaappiin, jossa on yksittäiset ulosvedettävät laatikot. Hyvin toimivat! Näin ei tarvitse vetää korkeaa kaappia ulos kokonaan kaikkine tavaroineen, vain se hylly jolla olevia tavaroita tarvitaan.

Kaapistoseinään upotettuja toimintoja. 
Roska-astiat ylimmässä vetolaatikossa työskentelytason alla. 
Kaunis yksityiskohta keittiökaapiston ovesta, tamminen kehyslista. 

TYÖTASOJEN MATERIAALIT: ROSTERI JA PUU 
Keittiötä suunnitellessa minulle oli selvää, että haluan puutasot. Näin tehtiinkin saarekkeessa. Vesipisteen ympärillä jokin muu materiaali on kuitenkin toimivampi, joten päädyimme rosteriseen, 3 metriä pitkään Stalan tasoon, jossa oli altaat valmiina. Aivan huippuvalinta! Jo lapsuudenkodissani ollut "tiskipöytä" on klassikko. Ruostumaton teräs kestää kaiken, ja vanheneekin arvokkaasti naarmuuntuessaan. Kuumat pannut ja kattilat voi nostaa suoraan tasolle, samoin kuin käsintiskauksen kuivaksi valutettavat astiat. Meillä ei yläkaappeja olekaan, kuten ei myöskään kuivauskaappia - mutta sitäpä ei kyllä tarvitakaan.

Perinteinen tiskipöytä ruostumattomasta teräksestä on aivan yliveto. 

Muutakin toimivaa keittiöstämme toki löytyy (kumilattia, isot ikkunat / liukuovi-ikkuna ulos, suurkeittiöhana, induktioliesi jne.), mutta tässä yllä koottuna tärkeimmät jutut. Meillä keittiö on perheen kokoontumispaikka ja koko kodin sydän <3 Lisäksi keittiön neliöt ovat niitä talon kalleimpia, joten senkin vuoksi suunnitteluun kannattaa panostaa!

Yleiskuva keittiöstä ruokailutilan ja allrumin suunnasta. 

21 kommenttia:

  1. Teillä on kyllä niin kaunis keittiö! Tästä postauksesta on hyötyä kun oman keittiön suunnitteluun joskus päästää, pitääpä palailla siis lukemaan uudestaan silloin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sini! Tokihan jokainen suunnittelee toimivan keittiön omista mieltymyksistä käsin, mutta näistä on kuitenkin hauska keskustella ja jopa vängätä, jos niikseen tulee :-D

      Poista
  2. Teillä on jääkaappi ja astianpesukone vierekkäin, ainakin minä olen saanut sellaisen käsityksen, että kylmää ja kuumaa ei saisi laittaa vierekkäin; sähkönkulutus kasvaa --> laitteiden käytöikäkin voi lyhetä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Voi olla että näin on, ei käy kieltäminen :-D Tähän ei kuitenkaan kukaan kommentoinut suunnitteluvaiheessa, ilmeisesti laitteet ovat nykyään niin A+++ luokkaa ettei laitteen ulkopuolelle säteile hukkaa - ei kylmää ei lämmintä? (En kuitenkaan laittaisi takkaa kiinni jääkaappiin, kuten en uuniakaan.) Ratkaisumme teimme toiminnallisuuden nimissä ja täytyy sanoa, että hyvin toimii. Jos tilaa olisi ollut, astianpesukoneen ja jääkaapin väliin olisi voinut sijoittaa korkean kuiva-ainekaapin.

      Poista
  3. Ajankohtainen postaus, kun meillä on juuri keittiösuunnittelu kuumimmillaan :D Luulen kanssa, että nykyään voi sijoittaa noita koneita vapaammin toistensa viereen, kun ne ovat niin paljon energiatehokkaampia kuin ennen.

    Me joudutaan tunkemaan saarekkeeseen sekä liesitaso että allas ja altaan mukana sinne tulee myös astianpesukone, jotta ei tarvitse vetää vesipistettä muualle. Näin ollen tuollainen ylemmäs nostettu APK ei onnistu meillä, vaikka se olisi varmasti toimiva. Mikron haluan uunin viereen, en yläpuolelle, koska lapsi ei yltäisi käyttämään sitä vielä moneen vuoteen tuolta korkeuksista.

    Harvoin varmaan on NIIN suurta keittiötä, että jokaisen koneen, kaapin ja kapistuksen saisi juuri unelmapaikalle, mutta toki parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen pyrimme kaikki. Ihana nähdä, miten eri perheissä toimii aina hieman erilaiset keittiöt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inspiraatiota teille keittiösuunnitteluun! Meillä oli suunnitelmissa kodin pohjia piirrellessä myös megasuuri saareke, joka olisi sisältänyt suunnilleen kaikki toiminnot. Sekin olisi voinut olla unelmakeittiöni, ihan helposti :-) Tämä meidän ratkaisu sijoittaa astianpesukone kaapistoseinään, eri seinälle kuin vesipiste, ei ollut putkimiehen unelma. LVI-suunnittelija sen sijaan piti tätä ihan mahdollisena tämän päivän ratkaisuna.

      Poista
  4. Heippa! Mä niin komppaan tuota saareketta! Meidän köökki on nyt koeponnistettu muutamaan kertaan ja voin sanoa että saarekkeellinen ratkaisu toimii kuin unelma. Meillä oli muuten tulossa alkujaan samanlaisilla ovilla oleva keittiö, päädyttiin kuitenkin hieman tylsempään, vetimettömään malliin..;) Vielä täytyisi asentaa ovet jääkaappiin ja pakastimeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Teillä onkin aivan ihana keittiö, näyttäkin niin toimivalta!

      Poista
  5. On kiva nähdä näitä valmiita toteutuksia. Ihana keittiö teillä. Itse kaipailen astianpesukoneen heti vesipisteen välittömään läheisyyteen. Huuhtelen astiat ennen koneeseen laittoa ja tuollainen ratkaisu ei toimisi meidän tulevalla parketilla ;) Olen myös miettinyt tuota astianpesukoneen korkeusasiaa. Ehkä lattiatasolla olevaan on helpompi osallistaa lapset?! Ylettyvät helpommin, en tiedä. Riippuu tietysti iästä ja koosta :)

    Kiitos kun jaat vielä näitä käyttökokemuksia sun muita, vaikka teillä projekti on jo takana. Iloa kevääseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Meillä on ehkä niin käytännöllinen (pessimistinen) asenne siivoiluun, ettemme luota lapsien osallistumiseen vaan olemme mitoittaneet keittiön ja toiminnot aikuiseen makuun. Tällä hetkellä lapset osaavat jo tuoda astiat ruokapöydästä tiskipöydälle ja se on mielestäni suuuurta edistystä :-D Mikroon ylettävät varmaan tuolin kanssa jos on tarvetta, kun kerran saavat herkkukeksit ylimmältä hyllyltä kekseliäisyydellään ;-)

      Poista
  6. Yes - hyviä vinkkejä. Samaa mieltä olen tuon saarekkeen suhteen. Myös itselleni yhtäkkiä valkeni, että saareke pitää olla sellainen jonka ympäri voi kävellä välttääkseen tukkoisuuden ja fiiliksen, et odota hetki mä tuun täältä takaa pois :). Kiva lukea blogiasi, sulla on ollut hyvät ja selkeät visiot siitä mitä kodiltasi tahdot ja varmasti sait myös kaiken sen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Onnea teille urakkaan, kävinkin kurkkaamassa että hienosti teillä etenee :-) Vielä vähän puristamista ja avot, asutte uudessa kodissa! Saareke on ehdoton, jos vain mahdollista niin suosittelen mitä lämpimimmin!

      Poista
  7. Aivan samaa mieltä saarekkeesta - huippujuttu. Meidän saareke on 1,8 m x 1,2 m. Toisella puolella on 1.2 m leveä laatikosto, joissa kaikki arkikäytössä olevat astiat ja aterimet. Ylimpänä aterinlaatikko, keskellä lasit & mukit ja alimpana lautaset. Koska astianpesukone on vastakkaisella päätyseinällä, käy pesukoneen tyhjennys tosi nopeasti ja näppärästi. Laatikoston vieressä on 60 cm viinikaappi. Toisella puolella saarekkeessa meillä on baarijakkarapuoli, mutta tason alla on vielä tilaa 30 cm syvyisille kaapistoille (3x60cm), joissa säilytän esim. kynttilänjalkoja ja muuta tavaraa, jota ei tarvita usein. Istumatilana jakkaroille riittää hyvin tuo 30 cm.
    Leveiden laatikoiden puolesta liputan; yksi keittiösuunnittelija oli sitä mieltä, että yli 60 cm laatikoista tulee liian painavia käyttää, mutta pöh sanon minä. Meillä on laatikostot leveydeltään 100 cm ja 120 cm ja hyvin toimivat. Myös meillä löytyy noita teilläkin olevia kaappeja joissa ulosvedettävät laatikot (ne on 60 cm), ja toimivat tosi hyvin esim. kuiva-aineiden säilytyksessä. Uskoisin myöskin, että ehkä jopa paremmin kuin apteekkarinkaappi.
    Ja pistorasia saarekkeessa on tosiaan ehdoton. Emme meinanneet ensin löytää valkoista torni-mallia, mutta löytyihän sellainenkin (tasot on valkoiset, niin halusimme saman värisen).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Kyllä, kehitys kehittyy - esimerkiksi laatikot vain ovat niin käteviä kaappeihin verrattuna! Hienoa kuulla, että teilläkin on toimiva keittiö. Se tekee arjesta paaaljon mukavampaa :-)

      Poista
  8. Löysinpä kivan blogin. Jään ehdottomasti seuraamaan :)
    Kurkkaapa myös omaa blogiani: http://muotoseikka.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Vilja ja kiitos kivasta kommentistasi! Blogisi on tuttu ja lueskelenkin ahkerasti, on vain jäänyt lisäämättä tuonne sivupalkkiin (jota en ole muutenkaan muistanut päivittää...) Korjataan asia jotta pääsen näppärästi aina uusimpaan juttuusi! Ja tervetuloa mukaan hemma hos Ojan matkaan :-)

      Poista
  9. Ihan ensimmäiseksi haluan kiittää sinua tästä postauksesta, meillä on nimittäin lähiaikoina keittiön suunnittelu edessä, ja aika paljon päätettäväähän siinä on :-) Meille tulee saareke, mutta en ole päättänyt tuleeko vedellä vai sähköllä, vai kummallakin. Kivitasolla kuitenkin! :-) tosi paljon käytännön vinkkejä oli sun tekstissä; asioita joita ei ole tullut edes ajatelleeksi. Tämä postaus pitää laittaa korvan taakse ;)

    VastaaPoista
  10. Meillä on keittiösuunnittelu juuri kuumimmillaan. Kuinka teidän liikuteltavaan saarekkeeseen on tuo pistokepaikka suunniteltu? Eli mistä se saa sähkönsä :)?? Minä haluan myös juuuuri tuollaisen ratkaisun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Meillä on saarekkeen alla keittiön lattiassa lattiapistorasia. Tasoon upotetuista Savon Twist -rasioista menee kaapin sisällä johdot yhteen paikkaan, johon pohjassa olevasta reiästä on tuotu jatkoroikka. Jatkoroikka on siis kiinni lattiarasiassa. Voilá, sähköä pistorasioihin! Kun saareke halutaan rullata kokonaan pois paikaltaan, irrotetaan jatkoroikka lattiarasiasta. Toistaiseksi, kun saareketta on liikuteltu vain keittiön alueella, saarekkeen alla oleva jatkoroikan pituus on riittänyt eikä ole tarvinut vielä irrotella lattiasta. Saareke on todella ihana, ilmava ja omaa silmääni miellyttävä, joten kannustan joko tällaiseen tai vastaavaan omannäköiseen ratkaisuun!

      Poista
    2. Jes! Sä juuri pelastit meidän tulevan keittiön :D! Nyt minäkin saan sen haluamani saarekkeen. Oletteko miettineet, että jos joskus luovutte liikuteltavasta saarekkeesta ja saarekkeesta ylipäätänsä, niin mitä lattiapistorasialle voi silloin tehdä? Miten sen saa piiloon ettei sitten kukaan kompastuisi? Pystyisitkö ottamaan minulle kuvan teidän lattiarasiasta? Voin vaikka antaa spostiosoitteeni johon voisit kuvan lähettää, jos ehdit ja viitsit :)?

      Poista
    3. Kiva jos voin olla avuksi :-) Lattiapistorasia on lattiaan upotettu, lattiapinnan tasolla oleva kannellinen pyöreä rasia. Kansi kiinni se on, jos nyt ei huomaamaton, niin ainakin siisti ja harmiton. Kun rasiaa käytetään, kansi avataan hieman raolleen. Jos laitat viestin yhteydenottolomakkeella, laitan toki sinulle pari kuvaa rasiasta!

      Poista