tiistai 6. tammikuuta 2015

kustannustietoa omakotiasujalle

Hienoa, että keskustelu blogiteksteissäni jatkuu, vaikka itse olen ollut verkkaisempi kirjoittamaan viime aikoina. Ainakin postauksessa miten kävi budjetin? on kommentoitu talomme budjettia puoleen ja toiseen. Siitä innoittuneena päätin tarkastella, mitä muuta omakotiasuminen maksaa. Rakennuskustannukset ja mahdollisten asuntolainan lyhennysten suuruus per kuukausi on vain yksi merkittävä kustannuserä omakotiasujalle. Toinen syntyy talon ylläpitämiseen ja asumiseen liittyvistä kustannuksista. Näiden kahden välillä voi nähdä jonkinlaisen korrelaation: jos talo rakennetaan halvalla, ei välttämättä saada aikaan edullisia asumiskustannuksia. Korkeampi rakentamisen hinta voi tarkoittaa matalampia asumiskustannuksia, mutta ei tietenkään takaa asiaa.



Itse olemme pyrkineet rakentamaan perustalon, joka on tiivis ja lämmin. Suurehkosta neliömäärästä huolimatta pyrimme kohtuullisiin asumiskustannuksiin. Esimerkiksi lämpöä ja vettä on vain päärakennuksessa, ei varastoissa tai pihasaunalla: näin lämmitettävät neliöt ovat yhden hyvin rakennetun, tiiviin vaipan sisällä eivätkä vesiputket jäädy paukkupakkasilla (Oulun korkeudella vesiputketkin vaativat melkoisesti huomiota, esim. lämmityskaapeleita). Talo lämpiää kaukolämmöllä / vesikiertoisella lattialämmityksellä (huonekohtaisella termostaateilla) ja ilma vaihtuu kahdella iv-koneella (lämmön talteenotolla). Valmiin talon tiiveysmittauksessa saimme hyvän arvosanan, noin 1,1. 



Olemme asuneet tässä jo yli vuoden, mutta alkuvuodesta 2014 tammi-maaliskuussa meillä vielä rakennettiin sekä sisällä että ulkona. Nämä kuukaudet veivät luullakseni sähköä enemmän kuin tavallisesti, joten ehkä tämän ensimmäisen asumisvuoden tarkastelujakso ei kerro ihan koko totuutta.

omakotitalon (180 m2) kulutusta 2014 
Yllä kotimme kuluttamaa lämpöä ja sähköä vuonna 2014. Sähkön kulutusta on vähän turha tarkastella yleiskustannuksina, se kun vaihtelee perheittäin melkoisesti: ollaanko paljon vai vähän kotona, istutaanko pimeässä vai kivasti valaistussa kodissa, käytetäänkö kesällä jonkinlaisia ilmastointilaitteita jne. Sähkön käyttö liittyy asumisviihtyvyyteen (joskin kustannuksiin voi ottaa kantaa jo rakentaessa, esim. energiansäästövalaistus). Kaukolämpö sen sijaan liittyy ihan suoraan talon laatuun ja taloa ympäröivään ilmastoon, tosin myös vähäisiltä määrin esim. innokkuuteen lämmittää takkaa. Minua on kustannusmielessä(kin) lykästänyt, sillä mieheni sammuttelee valoja perässäni sekä lämmittää takkaa päivittäin ja puusaunaa useamman kerran viikossa ;-)




Mitä lämpö ja sähkö maksaa? 

Kaukolämpö: perusmaksu 38,65 e/ kk + 47,08 e / MWh
Meillä vuoden kallein kuukausi oli tammikuu (135 e) ja halvin kuukausi heinäkuu (59 e). Keskimäärin vuodessa kaukolämpöön kului noin 80 e kuukaudessa.

Sähkö: Sähkön hinta vaihtelee. Emme ole ensimmäisen asuinvuoden aikana kilpailuttaneet vielä mitään, vaan suosineet paikallista toimittajaa sekä siirrossa että energiassa. Esimerkiksi marraskuussa maksoimme sähkö siirrosta 5,4 snt / kWh ja sähköenergiasta 6,7 snt / kWh sekä lisäksi kuukausittaista perusmaksua 4,10 e. Vuoden kallein kuukausi oli tammikuu, jonka jätän kuitenkin laskuista rakentamisen takia. Halvin kuukausi oli syyskuu (80 e). Keskimäärin vuodessa sähköön kului noin 105 e/ kk. Tämä saattaa pienentyä vielä, kun kaikki suurempi rakentaminen on nyt ohitse ja jatkossa sähkön käyttö "tavallista" asumiseen liittyvää.




Mikä muu omakotiasumisessa maksaa? 

Omakotiasuja järjestää tietenkin itse jätehuoltonsa. Minä innostuin sellaisesta nelilokero-jäteastiasta, joka meillä on nyt pihassa seissyt - vain kahden lokeron käytöllä tosin. Luullakseni tämä jäteastia tyhjennyksineen voi olla tyyriimmästä päästä, mutta tällä nyt vielä mennään :-) Astian tyhjennys on 7,5 e / kerta + lajitellut kierrätysjakeet 2,4 e / kerta. Lisäksi maksamme astian vuokraa 3,5 e / kk. Tästä kertyy noin 23 e / kk, jos astia tyhjennetään kahdesti kuussa.

Vesikin maksaa jotain. Vesimaksu on 1,19 e /m3 + jätevesimaksu 1,63 e/m3. Perusmaksu on 40 e/vuosi + jäteveden perusmaksu 40 e/vuosi. Paljonko vettä kuluu kuukaudessa viisihenkisellä perheellä? Löysin arkistoista niin vaikeaselkoisia laskujen liitteitä, etten oikein ymmärtänyt. Ehkä  10 m3/ kk? Tällöin kuukauden vesimaksu kaikkinensa olisi noin 35 euroa. (Tämä ei nyt perustu oikeaan laskelmaan, kun en laskelmaa ymmärtänyt. Sen mukaan meillä olisi mennyt noin 8,5 m3 /kk. Kuulostaa aika vähältä kuitenkin.)

Oma vai vuokratontti? Tällä kertaa me rakensimme vuokratontille. Kaksi kertaa vuodessa laskutettavaan vuokraan laitamme kuukausittain syrjään 165 euroa. Oman tontin omistajalla nämä kustannukset on usein upotettu osaksi asuntolainaa. Eikä pidä unohtaa kiinteistöveroa, joka meidän tapauksessamme kosahtaa maksettavaksi syksyn aikana. Jos kustannuksen jakaa vuoden ajalle, tulee joka kuukausi varautua laittamaan veroa varten sivuun noin 40 euroa.



Kaiken kaikkiaan, mahdollisten asuntolainakustannuksen lisäksi omakotiasuminen maksaa meille noin 450 euroa kuukaudessa. Tokihan kodissa on myös vakuutukset oltava kohdillaan, mutta ne ovat niin jokaisen oma asia, etten niitä tähän laskenut. Kuten en vuosittaista nokikolariakaan tai muita yhtä epäsäännöllisiä menoja. Tästä laskemastani summasta paljon on sellaista, johon emme voi elintavoillamme vaikuttaa - ja loppu osin sellaista, johon emme halua elintavoillamme vaikuttaa :-) (Esimerkiksi juuri sähkön ja lämmön käyttö: en suostu istumaan uudessa, ihanassa kodissani pimeässä ja kylmässä!)

Lämpöistä sydäntalvea sinulle (uudenvuoden aaton pimenevässä illassa otetuin kuvin)! 

4 kommenttia:

  1. Kiitos tästä postauksesta. Meillä juuri ensimmäinen rakennusprojekti aluillaan ja lainat neuvoteltuna, joten sain tästä paljon osviittaa kuukausieistä.

    VastaaPoista
  2. Hei, hyvä postaus, omakotitaloasujan on hyvä tiedostaa myös nämä joka kuu tulevat kustannukset. Ainoa mitä ihmettelen on alhaiset vesimaksunne. Onko jossain todella noin halpaa vettä? Meillä Raisiossa vesi maksaa tällä hetkellä 5,50 e/m3 ja naapurikunnissa näyttää olevan hyvin lähellä samaa. Meillä on viisihenkinen perhe ja meillä kulutus on n. 12-15 m3/kk.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos Minna kommentistasi, tämä täsmentää kuluja hyvin. Tällaista se just on, kun vesilaitos lähettää laskun ja liitteet, ettei tavallinen kuluttaja ymmärrä mistä on kysymys! Oulun veden sivuilta käy ilmi, että tällä hetkellä vesi on 1,52 e/m3 ja jätevesi on 2,08 e/m3 = yht. 3,60 e. Nuo vuosimaksut ovat nyt näköjään 52 e ja 52 e, tekstin laskelmassani ilmeisesti vielä rakennusaikaisen veden vuosimaksut. Joten kai meillä on täällä edullista vettä? Kulutuslukemia saan tarkemmin varmaan seuraavasta laskusta, korjaan sitten asiaa, teidän kulutuksenne kuulostaa ihan keskiverrolta (googlausteni perusteella).

      Poista
    2. Tähän vielä päivitystä: uusin vesilaskumme kolmelta kuukaudelta oli 90 euroa. Eli 30 e /kk viisihenkisellä perheellä. Ei ole vesi kallista Oulussa :-)

      Poista